Minulla on ilo ja kunnia kirjoittaa ensimmäisenä Vauvamyönteisyysprojektin kautta käynnistyneeseen vauvamyönteisyysblogiin. Koska maailmalla syyskuussa vietetään NICU (vastasyntyneiden teho-osasto) Awareness kuukautta, päätin kirjoittaa varhaisesta vuorovaikutuksesta vastasyntyneiden tehohoitotyön näkökulmasta. Varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen on todella tärkeä osa työtäni. NICU Awareness kuukauden tarkoituksena on tuoda ihmisille tietoa vastasyntyneiden tehohoitotyöstä ja antaa arvotusta kaikille vastasyntyneiden teho-osasto potilaille, perheille ja hoitohenkilökunnalle. Nettiin on perustettu sivusto (http://www.nicuawareness.org), jonne mm. perheet voivat kirjoittaa oman tarinansa ja antaa vertaistukea. 
Varhainen vuorovaikutus on vauvan ja vanhemman välinen side, joka alkaa muodostua jo raskausaikana. Raskausaikana vauva alkaa konkretisoitua ensimmäisten liikkeiden tunnistamisen myötä ja äiti alkaa luoda mielikuvia vauvastaan. Kun vauva syntyykin ennenaikaisesti, tämä prosessi jää kesken. Voi olla, että äiti ei ole vielä ehtinyt muodostaa kuvaa masuvauvastaan tai vauva ei vastaa mielikuvia täysiaikaisesta vauvasta. Ennenaikaisen vauvan syntymä on traumaattinen kokemus vanhemmille. Äiti joutuu eroon vauvastaan, kun vauva viedään vastasyntyneiden teho-osastolle. Äiti saattaa alkuun olla hyvin huonokuntoinen eikä pääse katsomaan vauvaa heti syntymän jälkeen. Sairaalaympäristö on vanhemmille vieras ja se voi olla myös hyvin pelottava. Vanhemmat usein kokevat olevansa hyvin avuttomia ja eivätkä osaa hoitaa vauvaansa. Heistä saattaa tuntua, että he ovat oman vauvansa vierailijoita. Lisäksi ennenaikaisuuteen liittyy paljon stressitekijöitä mm. jatkuva huoli vauvasta sekä menettämisen pelko, jotka vaikeuttavat kiintymissuhteen syntymistä. Syyllisyys siitä, että äiti ei pystynyt jatkamaan raskautta loppuun saakka saattaa painaa häntä. Vaikka äiti tiedostaisikin, ettei vauvan ennenaikaisuus johtunut hänestä. Vauvalle kuitenkin kaikkein tärkeintä on kiintymyssuhteen luominen vanhempiinsa ympäristöstä ja olosuhteista huolimatta. Kiintymyssuhteen luominen tukee vauvan psyykkistä kasvua ja kehitystä sekä antaa hyvät eväät myöhemmille ihmissuhteille. On tutkittu, että varhaisilla kontakteilla ja vuorovaikutussuhteilla on vaikutusta myöhempään elämään esimerkiksi surun kohtaamiseen.
Vanhempien mukaan ottaminen hoitoon jo alusta alkaen on todella tärkeää, jotteivät vanhemmat kokisivat oloaan ulkopuolisiksi. Alkuun se voi olla vain läsnäoloa, vauvalle juttelemista ja pitämistä käsikapalossa, jossa vanhemmat kokoavat lämpimin käsin lapsen käsiensä alle ja tarjoavat samalla mahdollisimman paljon kosketusta. Vanhemmille kerrotaan, että heidän läsnäolonsa on vauvalle tärkeää. Vauva tunnistaa vanhempiensa äänet, joita on kuullut jo kohdussa ja ne rauhoittavat häntä. Vauva tunnistaa myös vanhempiensa kosketuksen ja se luo turvaa. Yksi keino tukea varhaista vuorovaikutusta on kenguruhoito, heti kun vauvan vointi sen sallii. Kenguruhoidossa vauva on vaippasillaan äidin tai isän paljaalla rintakehällä iho ihoa vasten. Kenguruhoito on vauvan kehitystä tukevaa ja siihen kuuluu myös yhtenä osana oman äidinmaidon tarjoaminen vauvalle. Oma äidinmaito on ennenaikaiselle vauvalle lääkettä ja sitä ei osaston lääkevalikoimasta pystytä tarjoamaan. Oman äidinmaidon tarjoaminen saattaa olla äidille keino helpottaa syyllisyyttä vauvan ennenaikaisuudesta.
Hoitajina meidän tulee tukea vauvaa ja vanhempia varhaiseen vuorovaikutukseen. Alkuun hoitaja sanoittaa vauvan ilmeitä ja eleitä vanhemmille, kunnes he oppivat tuntemaan vauvansa. Vauvan sanoittamisessa on tärkeää kuvailla myös vauvan persoonaa ja luonnetta, sillä se auttaa vanhempia tutustumaan vauvaansa. Sanomalla esimerkiksi: ”huomaatko kuinka vauva rauhoittuu, kun otat hänet käsikapaloon ja juttelet hänelle”. Valokuvaus on yksi hyvä tapa tukea varhaista vuorovaikutusta. Silloin kun vanhemmat eivät voi olla paikalla, saatetaan ottaa sopivassa tilanteessa muutama kuva vauvasta ja lähettää ne vanhemmille pienen tarinan kera vauvan kertomana: ”Ihana kun toit ensimmäiset maitotippasi minulle, ne maistuivat todella hyvälle.” Ennenaikaisen vauvan vuorovaikutustaidot ovat hyvin rajallisia alkuun, mutta kasvettuaan hieman vauva voi vastata vanhempien jutteluun hymyllä. Hoitajina meidän tulee kuunnella vanhempia ja antaa heille omaa tilaa ja aikaa tutustua vauvaansa, jokainen etenee omassa tahdissaan.
On hienoa nähdä kun varhainen vuorovaikutus alkaa syntyä vanhemman ja vauvan välille, ensin katsekontaktina, jutteluna ja myöhemmin vanhempien rakkautena sekä sitoutumisena vauvaan. Se ei ole välttämättä rakkautta ensisilmäyksellä, vaan vanhemmat kasvavat rakkauteen pikku hiljaa, kun oppivat tuntemaan vauvansa. Hyvässä vuorovaikutussuhteessa vanhempi oppii tunnistamaan vauvansa tarpeita ja vastaamaan niihin. Vanhemmuuden ei tule olla täydellistä vaan riittävän hyvää, sekä vauva että vanhempi oppivat koko ajan toisiltaan. Toivottavasti lähitulevaisuudessa uuden sairaalan valmistumisen myötä myös vastasyntyneiden teho-osastolla pystytään hoitamaan sekä äitiä että vauvaa yhdessä. Osastolla on paljon tarinoita, suurimmaksi osaksi onneksi iloisia, mutta joskus on myös niitä surullisiakin päiviä. Työni on hyvin moninaista, ja ehkä juuri siksi pidän siitä.
Kirjoittaja: Asiantuntijasairaanhoitaja Anna Vesanto vastasyntyneiden tehohoito-osastolta
